Tigrishellir
since 2010
(Hevosten sivuilla on ulkoasunvaihdos menossa, pahoittelen sivujen sekavuutta)

Sudsy Cave

KTK-III, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-I, YLA3


VIRALLINEN NIMISudsy Cave "Susu" ROTU, SUKUPUOLIsuomalainen puoliverinen, tamma
SYNTYMÄAIKA24.01.2021 Suomi - 16-vuotias REKISTERINUMEROVH21-031-0020
VÄRIruunikonkirjava SÄKÄKORKEUS168cm
OMISTAJATiikeri VRL-10741 KASVATTAJATiikeriluola / Tiikeri
KOULUTUSTASOerj 150cm, krj vaativa A, kerj CIC4 PAINOTUSLAJIkenttäratsastus

Saavutukset

  • ERJ 67-sijoitusta, KRJ 45-sijoitusta ja KERJ 50-sijoitusta

Häsläävä vesipeto. Sillä nimellä voisin parhaiten kuvailla kirjavaa Susu tammaani. Suurikokoinen puoliverinen ei pysy juurikaan paikallaan ja hoitohetket ovat vähintäänkin tapahtumarikkaita. Tamma kurkistelee karsinan kaltereiden välistä koko ajan vaihdellen turvan paikkaa. Kaikille ohi meneville pitää hirnua, oli se sitten heppakaveri tai lantakärry. Susu ei tahallaan litistä ihmistä karsinan seinän ja itsensä väliin, mutta tammalla on joskus hieman ongelmia hahmottaa omaa kokoaan. Tamman on pakko saada nähdä mikä tallikäytävällä menee ohitse ja tällöin se liikahtaa karsinan ovea kohti hetkeksi unohtaen karsinassa olevan ihmisen. Varusteiden laitto sujuu ongelmitta, jos ei lasketa tamman paikallaan steppausta. Susu on vesipeto, joka rakastaa vettä. Pesupaikan ohi käveltäessä tamma yrittää livahtaa pesupaikalle. Susu on taitava varastamaan letkun hoitajan kädestä. Tamma vääntyy mitä ihmeellisempiin asentoihin kurottaessaan letkua kohti ja silmän räpäyksessä letku on Susun suussa ja hoitaja kasteltu. Susu innostuu ratsastuksesta jo karsinassa, mutta kunnioittaa ihmistä eikä ikinä jyrää ihmisen yli taluttaessa sitä ulos karsinasta. Matka kentälle kuluu piaffea muistuttavan askelluksen merkeissä, mutta tamma pysyy hallinnassa ja ihmisen vierellä.

Selkään nousua on treenattu Susun kanssa jo ratsutuksen aloituksesta lähtien ahkeraasti, mutta edelleen tamma lähtee liikkeelle ratsastajan saadessa jalan heitettyä satulan yli. Susu kyllä pysähtyy ratsastajan ottaessa ohjat käteen, mutta silti tamma pysyy kerralla vain muutaman sekunnin paikallaan. Susu ei ole yhtään säikky ja jos hevosta voisi kutsua pomminvarmaksi, niin Susu olisi sellainen. Tamma kävelee pitkillä ohjilla pää pystyssä ympäri kenttää ja katselee ympärilleen aktiivisesti. Jos tamma ei nää kentälle esteitä, niin treeni motivaatiota saa hakea. Ohjat tuntumalle otettaessa Susu kyllä myöntyy, mutta tarvitsee erittäin vahvat avut. Tamman kyljet on kuin betoniseinä. Ei auta potkiminen eikä hellästi pohkeilla painaminen. Joskus mietin mielessäni, onko tammalla edes kyljissä tuntoa. Suuresta koosta huolimatta tamma on herkkä istuinavuille ja kaasupoljin löytyy ratsastajan äänestä. Susu on vaativa ja erilainen ratsastaa mitä muut hevoset. Pieni maiskautus ja ohjien löysääminen vie tamman eteenpäin ja istunnan tiivistäminen hidastaa vauhtia. Susun kanssa kouluratsastus on niin raskasta, että tamman kanssa keskitytään este- ja kenttäratsastukseen pääsääntöisesti. Susun ravi on isoa ja tahdikasta. Ratsastaja saa käyttää kunnolla vatsalihaksia saadakseen tamman toimimaan. Yhteistyön löytyessä ja ratsastajan oppiessa ratsastamaan tammaa, toimii se myös kouluratsastuksessa ihan mainiosti.

Susulla on kaikki askellajit isoja ja matkaavoittavia. Erityisesti tamman laukka on niin isoa ja pitkää, että kenttäratsastuksen maasto-osuudella ratsukko on maalissa jo ennen ihanneaikaa, jos ratsastaja ei matkalla välillä hidasta tahtia. Rataesteillä Susulle paras tie on pitkä tie, mutta hyvän ponnistuskapasiteetin myötä tamma hyppää myös lyhyistä lähestymisistä. Susu on niin suuri estehirmu, että radalla tarvitaan vain jarruja. Tamma tarvitsee hieman tukea oikean ponnistuspaikan löytämiseen, sillä sen on hankala yhtäkkiä koota laukkaa lyhyeksi ennen estettä. Vesihauta on Susun lemppari ja se ei ole ikinä koskenut siinä veteen. Vesihaudan ylitys on oikeestaan tammalle vain hieman suurempi laukka-askel. Kenttäratsastuksessa Susu loistaa. Tamma on tarkka jaloistaan ja liitää maastoesteiden yli isolla ilmavaralla koskematta edes risuihin. Suoraan eteenpäin etenevä hyvä tempoinen laukka auttaa Susua löytämään itse ponnistuspaikat, joten maastoesteillä tamma ei tarvitse niin paljon tukea ratsastajalta mitä rataesteillä. Suurikokoinen Susu on taitava venyttämään itsensä pitkien esteiden yli, jos hyppy lähtee liian kaukaa. Vesiesteen nähdessään Susun vauhti meinaa kiihtyä ja se syöksyy vettä kohti korvat hörössä.

Susu on tottunut automatkustaja ja trailerissa se on aina rauhallinen. Tamma pystyy myös matkustamaan yksin heinäpussin kanssa. Susu tykkää muista hevosista ja se olisi aina menossa moikkaamaan, jos se päästettäisiin. Kilpailupaikoilla Susun steppaus lisääntyy ja tamma kerää hieman kierroksia. Susun kanssa on hyvä kävellä paljon kilpailupaikoilla, sillä paikallaan ollessa kierrokset vain nousee. Taluttajan tulee pysyä tomerana ettei Susu vedä itseään vieraiden hevosten luokse. Tamma raukka luulee kaikkien olevan hänen kavereitaan. Kilpailuradoilla Susu keskittyy täysin eikä se välitä yleisöstä tai musiikista.

© Tiikeri VRL-10741 (583 sanaa)
i. Castlelyons Caife Cúrach
ish ruunikonkirjava 170cm
KERJ-II
ii. Eos
ish punarautias 170cm
iii. Escador xx
iie. Diane
ie. Irish Coffifeen
ish ruunikonkirjava 169cm
iei. Flamingo
iee. Vienna Coffee
e. Dark Star Apple
trak kimo 164cm
KTK-III, ERJ-I, KRJ-III, KERJ-III, YLA2
ei. Dior Homme
trak kimo 166cm
eii. Fentoozler
eie. Asthenia
ee. Screamin' GER
trak rautias 162cm
ERJ-II
eei. Savior
eee. Yer Zera
Jälkeläiset
01.04.2021 - fwb-o Cave's Benhard KTK-III - isä Benbour Cave
NJ-näyttely 16.05.2021 Tiikeriluola - 2/2 irtoSERT (päätuomari Vibaja)

ERJ - esteratsastus - 67 sijoitusta + 4 Cup-sijoitusta
11.03.2021 - Yemene - 150cm - 4/35
12.03.2021 - Yemene - 150cm - 4/35
12.03.2021 - Yemene - 150cm - 5/35
18.03.2021 - Yemene - 150cm - 3/35
20.03.2021 - Yemene - 150cm - 4/35
29.03.2021 - Kontola - 140cm - 2/20
01.04.2021 - Hiivurin - 130cm - 2/39
01.04.2021 - Yemene - 150cm - 4/37
01.04.2021 - Yemene - 150cm - 6/37
02.04.2021 - Hiivurin - 130cm - 2/39
03.04.2021 - Adina - 150cm - 1/11
05.04.2021 - Hiivurin - 140cm - 3/47
05.04.2021 - Yemene - 150cm - 1/37
06.04.2021 - Hiivurin - 130cm - 6/39
07.04.2021 - Hiivurin - 140cm - 5/47
10.04.2021 - Yemene - 150cm - 6/37
11.04.2021 - Yemene - 140cm - 4/24
11.04.2021 - Yemene - 150cm - 1/23
11.04.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 1/40
12.04.2021 - Adina - 150cm - 2/11
13.04.2021 - Yemene - 140cm - 2/24
15.04.2021 - Hiivurin - 140cm - 4/47
16.04.2021 - Hiivurin - 140cm - 5/47
16.04.2021 - Yemene - 140cm - 1/24
16.04.2021 - Yemene - 150cm - 3/23
16.04.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 4/40
18.04.2021 - Hiivurin - 130cm - 1/39
18.04.2021 - Yemene - 140cm - 3/24
19.04.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 2/40
20.04.2021 - Hiivurin - 130cm - 5/39
21.04.2021 - Yemene - 150cm - 3/26
21.04.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 1/40
22.04.2021 - Yemene - 150cm - 2/26
27.04.2021 - Yemene - 150cm - 4/26
10.05.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 1/40
11.05.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 6/40
19.05.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 3/40
22.05.2021 - Yemene - 150cm - 5/40
27.05.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 6/40
28.05.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 2/40
29.05.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 3/40
30.05.2021 - Yemene - 150cm - 5/40
03.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 1/40
04.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 4/40
06.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 1/40
09.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 5/40
09.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 6/40
10.06.2021 - Couture - 150cm - 5/40
11.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 3/40
11.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 4/40
12.06.2021 - Couture - 150cm - 5/40
15.06.2021 - Couture - 150cm - 6/40
15.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 5/40
16.06.2021 - Couture - 150cm - 5/40
17.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 4/40
19.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 6/40
20.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 3/40
23.06.2021 - Couture - 150cm - 2/40
24.06.2021 - Couture - 150cm - 1/40
24.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 4/40
25.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 5/40
26.06.2021 - Couture - 150cm - 2/40
27.06.2021 - Couture - 150cm - 1/40
27.06.2021 - Couture - 150cm - 3/40
28.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 2/40
29.06.2021 - Gestüt Helmwald - 150cm - 6/40
30.06.2021 - Couture - 150cm - 1/40

28.02.2021 - Hiivurin - 150cm - ERJ-Cup 1/24
30.06.2021 - Harmony - 140cm - ERJ-Cup 8/65
30.06.2021 - Harmony - 150cm - ERJ-Cup 10/102
26.11.2021 - Haltiasalo - 150cm - Estemestaruus 2/53
KRJ - kouluratsastus - 45 sijoitusta + 3 Cup-sijoitusta
21.03.2021 - Yemene - vaativa A - 3/13
22.03.2021 - Yemene - vaativa A - 1/13
23.03.2021 - Yemene - vaativa A - 3/13
24.03.2021 - Yemene - vaativa A - 3/13
25.03.2021 - Yemene - vaativa A - 1/13
25.03.2021 - Yemene - vaativa A - 3/13
27.03.2021 - Yemene - vaativa A - 1/13
29.03.2021 - Storywoods - vaativa A - 1/19
29.03.2021 - Yemene - vaativa A - 3/13
29.03.2021 - Yemene - vaativa A - 3/13
30.03.2021 - Storywoods - vaativa A - 3/19
01.04.2021 - Yemene - vaativa A - 3/31
03.04.2021 - Yemene - vaativa A - 5/31
04.04.2021 - Yemene - vaativa A - 4/31
08.04.2021 - Yemene - vaativa A - 1/31
09.04.2021 - Yemene - vaativa A - 2/31
10.04.2021 - Yemene - vaativa A - 3/31
11.04.2021 - Yemene - vaativa A - 1/21
14.04.2021 - Yemene - vaativa A - 1/21
16.04.2021 - Yemene - vaativa A - 3/21
20.04.2021 - Hoperoad - vaativa A - 1/5
21.04.2021 - Yemene - vaativa A - 5/32
22.04.2021 - Yemene - vaativa A - 2/32
25.04.2021 - Yemene - vaativa A - 4/32
27.04.2021 - Yemene - vaativa A - 1/32
05.05.2021 - Lupin - vaativa A - 2/24
10.05.2021 - Lupin - vaativa A - 4/24
12.05.2021 - Lupin - vaativa A - 3/24
14.05.2021 - Lupin - vaativa A - 4/24
17.05.2021 - Yemene - vaativa A - 5/28
18.05.2021 - Yemene - vaativa A - 4/28
19.05.2021 - Lupin - vaativa A - 4/24
24.05.2021 - Lupin - vaativa A - 4/24
26.05.2021 - Lupin - vaativa A - 1/24
29.05.2021 - Lupin - vaativa A - 4/24
05.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 2/48
08.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 4/48
13.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 5/48
13.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 6/48
17.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 4/48
18.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 4/48
19.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 5/48
20.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 3/48
21.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 2/48
27.06.2021 - Hiivurin - vaativa B - 2/48

28.02.2021 - Haltiasalo - vaativa A - KRJ-Cup 2/13
31.05.2021 - Teilikorpi - vaativa A - KRJ-Cup 7/68
30.06.2021 - Haltiasalo - vaativa A - KRJ-Cup 3/66
KERJ - kenttäratsastus - 53 sijoitusta + 1 Cup-sijoitus
03.04.2021 - Adina - CIC4 - 1/12
13.08.2021 - Lupin - CIC2 - 1/11
15.08.2021 - Lupin - CIC2 - 2/11
19.08.2021 - Lupin - CIC2 - 2/11
20.08.2021 - Lupin - CIC2 - 3/11
22.08.2021 - Lupin - CIC2 - 2/11
25.08.2021 - Lupin - CIC2 - 1/11
28.08.2021 - Lupin - CIC2 - 2/11
30.08.2021 - Lupin - CIC2 - 3/11
11.09.2021 - Breawa - CIC4 - 5/25
12.09.2021 - Breawa - CIC4 - 1/25
18.09.2021 - Breawa - CIC4 - 5/25
24.09.2021 - Breawa - CIC4 - 3/25
04.11.2021 - Lindgård - CIC4 - 4/22
07.11.2021 - Lindgård - CIC4 - 4/22
18.11.2021 - Safiiritiikerin - CIC4 - 2/27
22.11.2021 - Safiiritiikerin - CIC4 - 4/27
01.01.2022 - Namyshill - CIC4 - 1/16
02.01.2022 - Namyshill - CIC4 - 1/16
04.01.2022 - Namyshill - CIC4 - 1/16
20.01.2022 - Clarkenes - CIC4 - 4/22
16.02.2022 - Tiikeriluola - CIC4 - 1/10
21.02.2022 - Rósgarður - CIC4 - 2/28
22.02.2022 - Rósgarður - CIC4 - 2/28
29.03.2022 - Tiikeriluola - CIC4 - 1/12
30.03.2022 - Tiikeriluola - CIC4 - 3/12
08.04.2022 - Valmarya - CIC4 - 3/14
26.04.2022 - Valmarya - CIC4 - 2/34
28.04.2022 - Valmarya - CIC4 - 3/34
01.06.2022 - Tiikeriluola - CIC4 - 1/6
02.06.2022 - Tiikeriluola - CIC4 - 2/6
04.06.2022 - Tiikeriluola - CIC4 - 1/6
06.06.2022 - Tiikeriluola - CIC4 - 1/6
07.06.2022 - Tiikeriluola - CIC4 - 1/6
10.06.2022 - Nessinjärven - CIC4 - 2/19
19.06.2022 - Nessinjärven - CIC4 - 2/19
22.06.2022 - Nessinjärven - CIC4 - 4/19
29.06.2022 - Nessinjärven - CIC4 - 2/19
11.07.2022 - Adina - CIC4 - 3/14
13.07.2022 - Valmarya - CIC4 - 2/21
17.07.2022 - Bailador - CIC4 - 5/27
19.07.2022 - Bailador - CIC4 - 2/27
28.07.2022 - Valmarya - CIC4 - 5/33
06.08.2022 - Valmarya - CIC4 - 4/27
11.08.2022 - Clarkenes - CIC3 - 3/22
12.08.2022 - Valmarya - CIC4 - 3/34
14.08.2022 - Valmarya - CIC4 - 5/34
17.08.2022 - Valmarya - CIC4 - 5/34
18.08.2022 - Clarkenes - CIC3 - 2/22
01.09.2022 - Valmarya - CIC4 - 4/22
11.09.2022 - Valmarya - CIC4 - 1/29
12.09.2022 - Valmarya - CIC4 - 1/29
15.09.2022 - Valmarya - CIC4 - 1/29

30.04.2021 - Haltiasalo - CIC4 - KERJ-Cup 4/32

Päiväkirja 09.07.2021 - mutakylpy

Oli sateinen kesäpäivä ja lähdin hakemaan tarhasta päivän toista vesihirmu ratsuani. Kenttä oli täynnä vesilammikoita, joten päätin Susun kanssa mennä maneesiin. Susu on jo valmiiksi haasteellinen ratsastaa kouluratsastusta, joten omia hermoja säästääkseni maneesi tuntui tämän tamman kanssa paremmalta vaihtoehdolta. Tarhat olivat muuttuneet mutavelliksi, joten pohjien kunnostusporukka oli jo matkalla tallille. Lähestyin tarhaa, jossa Susun piti olla, mutta hämmästyksekseni tarhassa näkyi kauempana vain lähes koko musta hevonen. Susu on väriltään ruunikonkirjava suurin valkoisin merkein, joten tarhassa oleva hevonen oli todella kaukana Susun värityksestä. Kävelin tarhaan kumisaappailla ja lähestyin tummaa hevosta. Lähempänä huomasin koko hevosen olevan kuorrutettu päästä kavioihin mudalla. Lähemmällä tutkiskelulla tunnistin hevosen Susuksi ja tamma katseli minua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Susun lähellä huomasin maassa mudassa sileän kohdan, jossa tamma oli luultavasti piehtaroinut. Kiinnitin riimunnarun mutaiseen riimuun ja lähdin taluttamaan talliin väriä vaihtanutta hevostani. Talutin Susun suoraan pesupaikalle. Tosin tamma steppasi jo muutaman askeleen edelläni talliin päästyämme sen ollessa innoissaan lähestyvästä pesupaikasta. Kiinnitin Susun pesupaikalle riimusta molemmilta puolilta. Tamma kääntyili pesupaikalle edestakaisin. Otin letkun käteeni ja suuntasin sen ensin hellästi tamman päätä kohti samalla pesusienellä hangaten. Vesi roiskui joka suuntaan ja olin aivan läpimärkä jo pelkästä pään pesusta. Siirryin huuhtelemaan ensin suurimmat mudat pois Susun selästä. Susu nappasi muutaman kerran letkun kädestäni ja suihkutti vettä ympäri tallia. Myös viereisessä pihatossa olevat hevoset saivat osansa letkusta tulevasta vesisuihkusta. Levitin Susun selkään ja kylkiin hieman saippuaa ja pyöritin saippuan pesusienellä. Huuhtelin saippuan pois ja viimeistelin pesun hikiviivalla, jolla sain suurimmat vedet pois. Jätin Susun pesupaikalle ja lähdin hakemaan sen varusteita satulahuoneesta. Harjasin tamman hellästi pehmeällä harjalla ja putsasin kaviot. Susu hieman steppaili, mutta komensin sitä olemaan paikallaan. Nostin satulan tamman selkään ja en huomannut, kun ohi käveli tallityöntekijä heinäkärryn kanssa. Susun huomio kiinnittyi siihen ja se unohti minun olemassaolon. Tamma siirtyi sivusuunnassa niin, että meinasin liiskaantua Susun ja seinän väliin. Ehtisin kuitenkin tökkäsemään tammaa kylkeen ennen sitä. Suitsitin Susun ja laitoin kypärän päähän. Lähdin taluttamaan innoissaan olevaa hevosta tallikäytävää pitkin kohti maneesia.

Maneesissa meitä odotti in and out -sarjaeste eli innari. Susu innostui entisestään ja esitti taluttaessa hienoa piaffea. Nousin ripeästi selkään, sillä tamma lähti heti liikkeelle heitettyäni jalan satulan yli. Susu käveli kenttää ympäri reippaasti pää ylhäällä katsellen innaria. Muutaman kerran tamma yritti lähestyä innaria käynnissä keskittymiseni herpaantuessa, mutta ohjasin sen pois. Otin ohjat tuntumalle ja aloin työstämään Susua käynnissä pienillä volteilla. Pikkuhiljaa Susu alkoi rentoutua ja nostin ravin. Pääty ympyrällä oli puomi, jonka ylitimme muutaman kerran. Susu tuntui ensin kiireiseltä, mutta rauhoittui muutaman ympyrän jälkeen, kun sain koottua sitä. Vaihdoin suuntaa ja nostin laukan. Lähestyimme innaria, jossa oli 6 kavalettia ja lopussa hieman isompi pystyeste. Ensimmäisellä kerralla Susu loikkasi kerralla kahden kavaletin yli ja kolmas kaatui, jonka jälkeen ehdin ohjaamaan tamman pois innarilta. Seuraavalla lähestymisellä pidätin tammaa voimakkaasti ja kokosin sen lyhyeeseen laukkaan. Tällä kertaa innari sujui puhtaasti, mutta viimeiset välit meinasivat käydä hieman ahtaiksi. Seuraavalla kierroksella pidätin tammaa myös kavalettien välissä ja saimme jokaiselle hyvän hypyn. Vaihdoin suuntaa ja tallikaverini siirsi viimeisen pysty esteen innarin toiseen päähän muutaman laukka-askeleen päähän viimeisestä kavaletista. Pystyeste nostettiin 120cm korkeuteen. Lähestyin innaria ja Susu alkoi imeä kohti pystyestettä, joten innarien väli jäi taas liian pieneksi ja tamma ajautui pohjaan. Pystyeste sujui kuitenkin ongelmitta. Seuraavalla kierroksella tein juuri ennen innaria vielä voltin, sillä tamma yritti taas kiihdyttää vauhtia. Lähestyin innaria ohjat vahvasti kädessä ja sain tamman pidettyä kasassa innarien ajan, jonka jälkeen se hyppäsi vielä pystyesteen puhtaasti isolla hypyllä. Siirsin Susun raviin ja annoin sille pitkää ohjaa. Susu ravasi hieman kiireisesti, joten tein paljon puolipidätteitä. Pikkuhiljaa tamma alkoi rentoutumaan, joten siirsin sen käyntiin. Taputin Susua hyvin menneistä treeneistä. Kävelimme muutaman kierroksen ja ratsastin kaartoon. Tulin alas selästä ja talutin Susun talliin. Tammalta olisi vieläkin löytynyt energiaa, sillä se steppaili vierelläni matkan karsinaan. Karsinassa avasin suitsien soljet jättäen suitset vielä päähän. Avasin satulavyön ja nostin satulan pois Susun selästä oikealle kädelleni ja vasemmalla kädellä riisuin suitset. Susu jäi karsinaan syömään päiväheiniään ja minä lähdin etsimään tarhasta seuraavaa mutaista hevosta, miettien minkä väriseksi seuraava ratsuni oli itsensä päättänyt muuttaa.
- kirjoittajana omistaja Tiikeri VRL-10741 (654 sanaa)