Luola Painajainen eli tuttujen kesken Papu on tummanrautias rahasyöppö. Ori sai nimensä varsa-ajoista, sillä Papun ensimmäinen vuosi oli yhtä painajaista. Papu syntyi pienenä ja heikkona. Sillä oli aluksi vaikeaa imeä emänsä Tossun tissiä, joten sitä ruokittiin myös tuttipullolla. Papu vietti paljon aikaa hevossairaalassa nesteytyksessä, sillä se sairastui vuoron perään eri tauteihin. Rahaa meni hävyttömän paljon, mutta loppujen lopuksi se palkittiin. Pienestä orista kasvoi taitava esteratsu, mutta luonteessa näkyy varsa-ajan hemmottelu. Papu on varsin pikkutarkka ratsastaa. Se ei anna anteeksi pienintäkään virhettä ja odottaa ratsastajalta täydellistä kehon hallintaa tai se kirjaimellisesti heittää sinut alas selästään esitellen näyttäviä pukitustaitojaan. Esteillä ohjaan ei saa jäädä yhtään roikkumaan kiinni ja orille pitää antaa tilaa hypätä. Valjakkoajossa Papu on hieman ymmärtäväisempi, mutta on silti herkästi hermostuvaa sorttia. Maastoesteradalla puskissa saattaa joskus asua pieniä mörköjä ja vesi on maailman kammottavin elementti. Päättäväisellä ratsastuksella ylittyy myös vesiesteet, mutta sen karjumisen jälkeen on hyvä pitää hetken reipasta vauhtia yllä ettei Papu pysty pukittelemaan niin paljon. Papu on herkkä myös ihostaan ja liian kova harjausliike saa orin näyttämään hammasrivistöään. Myös liian nopeat liikkeet ärsyttävät oria ja se kuopaisee etujaloillaan pomottaen. Rauhallisesti käyttäytyen harjaus ja varustus sujuu kohtalaisesti, kunhan varoo loukkaamasta orin tunteita ja kohtelee sitä kuin kuningasta välillä rapsutellen.

© Tiikeri

02.11.2022 © Tiikeri (534 sanaa)

Puista putoavat lehdet täyttivät pihamaan. Oli syksy ja joka puolella oli märkää. Ratsastuskenttä oli täynnä vesilammikoita. Olin päättänyt yrittää siedättää tummanrautiasta suomenhevosoriani Papua veteen. Ori kammoaa vettä ja ei epäröi tehdä kaikkensa välttääkseen veteen menemisen. Taivaalta tihutti hieman vettä, mikä varmasti tulisi lisäämään orin ärsytystä entisestään. Papu oli jo tarhasta hakiessa niin kiukkuisen näköinen seistessään vesisateessa mutavellissä, että jos katseella olisi voinut tappaa niin en nyt kirjoittaisi tätä. Ori rynnisti tarhasta ulos päättäväisesti kohti tallia. Varustus sujui Papun tapaan vaihtelevasti, vaikka pyrin tekemään rauhallisia liikkeitä. Ori ei meinannut aluksi suostua tulemaan ulos karsinasta, mutta muutamalla tomeralla komennuksella sain sen mukaani ulos tallista kentälle. Kiipesin selkään ja Papu meinasi heti palata takaisin talliin - minä selässä. Sain kuitenkin orin pysymään kentällä ja lähdimme kiertämään kenttää lyhyellä ohjalla käynnissä. Papu käveli suurinpiirtein siksakkia yrittäen väistellä vesilammikoita huonolla menestyksellä, sillä kenttä oli melkein veden vallassa, joten orin oli pakko kävellä vedessä. Tunsin selkään kuinka ärsyyntynyt ori oli. En antanut periksi pilalle hemmotellulle rautiaalle vaan jatkoin ratsastusta. Nostin ravin ja Papun oli vaikea keskittyä ohjasapuihin. Tyydyin vain ravailemaan ympäri kenttää siedättäen oria liikkumaan vedessä. Pikkuhiljaa Papu alkoi myötäämään ja askeleet alkoi pehmentyä. Pidin pehmeän ohjasotteen ja ylävartalon jäykkänä, sillä ori hermostuu myös jos selässä heiluu kuin perunasäkki. Siirryin laukkatyöskentelyyn. Taas aluksi laukkailin ympäri kenttää, sillä ravissa löytynyt pehmeys hävisi laukassa. Hetken laukkailtuani vedessä alkoi Papu hieman myötäämään myös laukassa.

Tuuli alkoi hieman yltyä ja puista putoavat lehdet alkoivat muodostamaan kunnon lehtisateen. Sitten yksi lehti lensi suoraan oria turpaan ja sen silmille. Märän kelin myötä se liimautui orin karvaan ja sitten lähti sellainen rodeo, että tarrasin kaksin käsin harjasta kiinni. Se ei auttanut vaan tasapainoni horjahti ja lensin selälleni vesilammikkoon. Papu jatkoi pukkilaukkaa kohti tallia hypäten yli kentän 130 cm korkeasta aidasta. En tiennyt itkeäkö vai ollako iloinen orin hyppykapasiteetista. Papu paineli suoraan talliin, jossa tallityöntekijät saivat sen kiinni. Nousin vesilammikosta vaatteet märkänä ja kävelin vastaan, kun ori tuotiin minulle takaisin kentälle. Kiipesin takaisin selkään ja nostin ravin pitäen erittäin lyhyen ohjan. Papu yritti monta kertaa lähteä käsistä, mutta istuin syvälle satulaan ja sain orin hallintaan. Pidin istuntani tiiviinä, sillä Papu teki koko ajan pieniä sivuhyppelyitä. Muutaman ravikierroksen jälkeen Papu alkoi hieman rauhoittua ja myödätä, joten siirsin sen käyntiin. Kävelin vielä muutaman kierroksen ja totesin tämän riittävän orin siedätyshoidoksi. Siedätys ei ehkä päättynyt parhaalla mahdollisella tavalla, mutta olin saavuttanut tavoitteeni eli Papu oli alkanut myötäämään vaikka ratsastimme veden vallassa olevalla kentällä. Hyppäsin alas selästä ja talutin Papun takaisin talliin. Karsinan eteen oli tuotu valmiiksi Papun sininen fleeceloimi, sillä varusteet pois otettuani en halunnut enään palata karsinaan orin luultavasti kantaen hieman kaunaa minulle. Riisuin ripeästi varusteet ja laitoin loimen orille. Papu jäi karsinaan miettimään päivän opetuksia päiväheinien ääreen. Kävin satulahuoneessa vaihtamassa kuivaa vaatetta päälle. Eräs tallityöntekijäni tuli kertomaan, että oli saanut videolle orin aidan yli hyppäämisen. Hän oli kuvannut muuten vaan pihalla muita hevosia, kun oli huomannut kentällä alkavan tapahtua. Videossa näkyi kuinka Papu ylitti 130 cm korkea kentän aidan hyvällä ilmavaralla. Päätin lisätä videon Facebookin Suomenhevoset -ryhmään. Ryhmässä ihmeteltiin ja kehuttiin orin hyppytekniikkaa ja kyseltiin sen sukua. Ylpeänä kerroin sen perineen hyppytaitonsa emältään, joten ihmiset alkoivat kiinnostua myös emän puolen suvusta. Päivän päätteeksi tulin siihen tulokseen ettei tippuminen jää harmittamaan mieltäni, sillä sain hyvää kuuluisuutta suomenhevospiireissä hienon hyppykapasiteetin omaavilla suomenhevosillani.